1870-luvun lopulla pariisilainen synnytyslääkäri Stephane Tarnier vietti vapaapäivää Pariisin eläintarhassa. Kierrellessään näytteillä olevien eläinten asuinsijoja hän saapui lopulta kanahautomoon, jossa pienet kananpoikaset tepastelivat lämpimässä kopissa.

Katsellessaan pörröisten tipujen touhuja Tarnier sai ajatuksen hautomon soveltamisesta omaan työhönsä ja pian hän palkkasi eläintarhan kanatarhurin rakentamaan hänelle prototyypin keskoskaapista.

Lapsikuolleisuus oli tuohon aikaan korkeahko myös niinkin sivistyneessä kaupungissa kuin Pariisi. Joka viides lapsi kuoli ennen kuin hän oppi ryömimään ja eritoten vajaapainoiset vauvat olivat riskiryhmässä. Tarnier tiesi, että vastasyntyneiden ruumiinlämmön säännöstely oli hyvin tärkeää ja niinpä päätti osoittaa uuden keksintönsä toimivuuden.

Tulokset olivat hämmentäviä. Aiemmin 66 prosenttia vajaapainoisista vauvoista oli kuollut viikkojen päästä syntymästään, mutta Tarnierin keskoskaapeissa pidetyistä vauvoista vain 38 prosenttia koki ennenaikaisen kuoleman. Niinpä muutamien vuosien kuluttua kaupunginvaltuusto vaati, että kaikkiin pariisilaisiin sairaaloihin hankittiin keskoskaapit.

Keskoskaapit ovat olleet hyvin merkittävässä roolissa vauvojen kuolleisuuden pienentämiseen kehittyneissä maissa. Kuitenkaan keskoskaappien saralla tapahtuneet innovaatiot eivät ole juurikaan leikanneet lapsikuolleisuutta kehittyvissä maissa siitäkään huolimatta, että kehitysapu, avustusjärjestöt ynnä muut tahot ovat toimittaneet kalliita keskoskaappeja niitä tarvitseviin maihin.

Esimerkiksi vuonna 2005 indonesialaiseen Meulabohin kaupunkiin lähetettiin yhteensä kahdeksan keskoskaappia. Kolme vuotta myöhemmin MIT:n professori Timothy Prestero vieraili kaupungin sairaalassa ja havaitsi, että kaikki kahdeksan olivat epäkunnossa. Sähköverkon aiheuttamat virtapiikit, trooppinen ilmasto ja henkilökunnan kyvyttömyys englanninkielisen huoltokirjan lukemiseen olivat tehneet tehtävänsä. Meulabohin keskoskaapit ovat malliesimerkki tutkimustuloksista, joiden mukaan 95 prosenttia kehittyviin maihin lahjoitetusta lääketieteen teknologiasta on käyttökelvotonta ensimmäisen viiden vuoden jälkeen.

Prestero kiinnostui Meulabohin sairaalan tapauksesta, sillä hän oli työskennellyt muutamia vuosia uudenlaisten, edullisten ja entistä luotettavampien keskoskaappien kanssa. Bostonilainen lääkäri Jonathan Rosen oli huomannut, että vaikka kehitysmaan kylästä puuttuisi kunnon sähköverkko, ilmastointi ja televisio, niin kyläläiset onnistuivat kuitenkin pitämään autonsa ajokunnossa. Niinpä Rosen ehdotti, että Prestero tekisi tiiminsä kanssa keskoskaapin autonosista.

Presteron tiimi tuottikin muutamassa vuodessa prototyypin NeoNurture-keskoskaapista. Se näytti tavalliselta keskoskaapilta, mutta sisällä hyrräsivät autoista tutut komponentit. Ajovalot tuottivat tarvittavan lämmön, kojelautatuulettimet huolehtivat ilmanvaihdosta ja kaappi sai virtansa tupakansytyttimen kaltaisesta muuntimesta tai tavallisesta moottoripyöräakusta. NeoNurturen huoltoon tarvittiin siis vain tuikitavallisia auton varaosia ja vähän mekaanikon vikaa.

NeoNurture on erinomainen esimerkki hyvän idean oikeasta sovellutuksesta ympäristöönsä. Havainnoimalla toimintaympäristöä ja sen reunaehtoja Rosen tunnisti oikean tavan soveltaa keskoskaapin tuotannon ja huollon sopimaan kehitysmaiden oloihin.

Tuotekehittäjät kehittelevät usein ratkaisujaan oman laboratorion muodostamassa kuplassa, suojassa ulkomaailmalta. Lopputulokset ovat usein teknisesti tai tieteellisesti loistavia keksintöjä, mutta niiden sovellutusta reaalimaailmaan ei ole juurikaan mietitty tai testattu. Niinpä monesti ihmetellään, miksi laboratorio-oloissa täydellisesti toimiva ratkaisu ei kelpaakaan loppukäyttäjille tai ei toimi toivotulla tavalla tuotantoympäristössä.

Onko oma ratkaisusi kuin 40 000 dollarin keskoskaappi trooppisessa kuumuudessa ilman virtaa? Muista tarkkailla toimintaympäristöä ja sitä kuuluisaa Real Worldia, johon toimitat ratkaisusi. Olethan sopeuttanut oman ratkaisusi siihen?

Lähde: Steven Johnson, Where Good Ideas Come From: The Natural History of Innovation, 2010